perjantai 12. joulukuuta 2025

13.12.25 La Huoltorakennuksen tek

 Huoltorakennuksen teko keskeytyi Hänninkentällä – Suunnitelmissa vakavia puutteita


Mikkelin Hänninkentän huoltorakennuksen valmistuminen viivästyy. Mikkelin kaupungin kiinteistöjohtaja Jarkko Hyttinen kertoo, että rakennesuunnitelmissa on ilmennyt puutteita.

Rakentaminen työmaalla on jouduttu keskeyttämään.

Hyttisen mukaan puutteet liittyvät muun muassa suunnittelun lähtötietojen määrittämiseen ja rakennuksen kokonaisjäykistämiseen. Hankkeen rakennesuunnittelija korjaa ne, ja sen jälkeen toinen, ulkopuolinen rakennesuunnittelija tarkastaa ne ennen töiden jatkamista.

Ulkopuolisella tarkastuksella halutaan Hyttisen mukaan varmistaa, että rakennus täyttää sille asetetut vaatimukset ja on turvallinen elinkaarensa ajan.

Korjaukset voivat ulottua myös jo asennettuihin rakenneosiin, sillä vielä ei tiedetä, mitä kaikkia puutteita suunnitelmissa voi olla. Runkotyöt alkoivat muutamia viikkoja sitten.

Rakennuksen piti valmistua ensi vuonna lokakuun loppuun mennessä. Viivästyksen tarkkaa vaikutusta hankkeen valmistumisaikaan ei tässä vaiheessa tiedetä. Vaikutuksesta aikatauluihin kaupunki tiedottaa, kun työt on saatu uudestaan käyntiin. Puutteiden kustannusvaikutuksia ratkaistaan ensisijaisesti osapuolten välisillä neuvotteluilla.

Hänninkentän tekojää on saatu jäädytettyä kaudelle 2025–2026, eikä työmaan viivästyminen vaikuta jään käyttöön tänä talvena. Myöskään kaudella 2026–2027 muutos ei vaikuta kentän jäädyttämiseen tai kentän käyttöön.

Pukuhuonetilojen käyttämisen mahdollisista vaikutuksista kaudelle 2026–2027 neuvotellaan kentän käyttäjien kanssa. Nyt käytetään Urheilupuiston katsomon pukuhuoneita ja kentän laidalla olevia koppeja.

Uusi huoltorakennus on kooltaan 577 neliötä. Siihen tulee 581 katsomopaikkaa, uudet pukuhuoneet, tekniset tilat ja kioskitilat. Lisäksi rakennuksessa on tilat jäähdytystekniikalle ja jäänhoitokoneille.

Hankkeen kustannusarvio on 3,2 miljoonaa euroa.