tiistai 9. joulukuuta 2025

09.12.25 Ti Vesi valtasi.

 

Vesi valtasi kylmäaseman pihan Mikkelin Peitsarissa – kevyen liikenteen väylä suljettiin

Hulevesiputki avattiin tiistaina päivällä suunnitellusti. Veden odotetaan laskevan illan aikana, kunhan viemärit saadaan auki.

Pitkään tukossa olleen hulevesiputken avaus johti veden tulvimiseen kevyen liikenteen väylälle Peitsarissa Mikkelissä tiistaina. Pelastuslaitoksen tiedon mukaan kevyen liikenteen väylä tulvi edelleen hieman ennen kello 16:ta. Länsi-Savo kävi paikalla kello 17, jolloin kevyen liikenteen väylä oli suljettu puomeilla.

– Kävimme laittamassa sinne paremmat puomit ja lisäämässä valot, jotta kukaan ei vahingossa pimeällä aja sinne pyörällä, kertoi päivystävä palomestari Eero Aho.

Aho sanoi, että Teboilin kylmäaseman kohdalla alue on rajattu ja eristetty, eikä kevyen liikenteen väylää voi käyttää. Tulvan kestoa hän ei osannut arvioida.

Aho kertoi, että tilannetta korjataan patoamalla vettä murskekuormilla, jotta veden pinta saadaan laskemaan.

Hälytys vahingontorjunnasta tuli pelastuslaitokselle hieman kello 13 jälkeen.